Ajankohtaista

IDA PAULIN & KALLE LINDROTHIN LIVESTREAM-LEVYNJULKKARIKEIKKA OLI MENESTYS! — 20.04.2020 klo 16:17

  Suomen suosituin duo Ida Paul & Kalle Lindroth järjesti listaykköseksi nousseen Vuonna nolla -kakkosalbuminsa kunniaksi ainutlaatuisen livestream-keikan viime lauantaina. Se osoittautui jättimenestykseksi: keikalle myytiin yli 2000 katseluoikeutta! Todellisuudessa keikan yleisömäärä oli suurempi, sillä monien ruutujen takaa löytyi useampi katsoja. Livestreamista pääsee nauttimaan myös jälkikäteen –  tallenne on nyt myynnissä Ticketmasterissa.

Lauantain keikalla kuultiin duon isoimpien hittien lisäksi myös ensimmäistä kertaa uuden albumin kappaleita. Yleisö pystyi osallistumaan keikkaan katselun lisäksi myös lavalta löytyvän ruudun kautta, jonne pystyi lähettämään viestejä ja terveisiä kotisohvilta.

Lyhyessä ajassa suursuosioon nousseen duon vuonna 2018 julkaistu Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi on saavuttanut kunnioitettavan tuplaplatinarajan ja duon kaikki singlet ovat saavuttaneet tuplaplatinaa, platinaa tai kultaa ja debyyttisingle Hakuammuntaa lähentelee 10 miljoonan striimin rajaa. Ida Paulin & Kalle Lindrothin isoimpiin hitteihin lukeutuvat mm. Hakuammuntaa, Parvekkeella, Päällekkäin, Kupla ja Planeetat. Duon Helsingin Jäähallin Black Boxin keikka siirrettiin koronaviruksen vuoksi toukokuusta syksylle. Uusi keikkapäivä on 30. lokakuuta.

TALLENNE: 
La 18.4.2020 Livestream-levyjulkkarikeikka
Tallenne alk. 9,90€ on myynnissä sunnuntaihin 26.4. asti osoitteessa: www.ticketmaster.fi/idapaul&kallelindroth.

Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Matias Jalmari

Seuraa Idaa ja Kallea:
Instagram
Facebook
Spotify

Keikat:
Matti Kaunisvesi / Warner Music Live 
matti.kaunisvesi@warnermusic.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com

Avainsanat: , , , , ,